Hiustenlähtö naisilla voi olla tilapäistä tai pysyvää
Hiukset lähtee, mikä avuksi?
Kaljuuntumisongelmiin ja hiustenlähtöön erikoistunut Hiusextra Heinilä Oy on apuna silloin kuin hiukset lähtevät syystä tai toisesta. Jos kaljuuntuminen johtuu esimerkiksi sairaudesta tai on tilapäistä, tällöin kannattaa pohtia esimerkiksi kevyen lisäkkeen tai peruukin hankkimista. Jos hiustenlähtö on pysyvää, peruukkiin voi panostaa hieman enemmän teettämällä sellainen mittatilaustyönä. Näin lopputuloksesta tulee mieluisampi, kun malli on valmistettu omien mittojen ja istuvuuden mukaan sekä leikkaus on nykyaikainen ja tyylikäs.
Myös verkkokauppamme valikoimista löydät valmiita peruukkimalleja, joissa on trendikäs ja kevyt leikkaus. Ne sopivat hyvin tyylitietoisellekin ja näyttävät nykyaikaisen valmistustekniikkansa ja aitohiuspohjansa ansiosta kuin aidolta hiukselta.
Naisten hiustenlähtöä ei siis kaikissa tapauksissa voi ikävä kyllä estää, mutta kaljuuntumisen voi peittää näyttävillä peruukeilla. Vaikka naisten hiustenlähtö voi olla henkisestikin haastavaa, ei asian kanssa tarvitse jäädä yksin. Tutustu kotisivuillamme valikoimiin ja tiedustele lisää tuotteista asiakaspalvelustamme, autamme mielellämme!