Luonnollinen ja huomaamaton peruukki

Peruukit ovat monille uusi tuttavuus ja mielikuvat paksuista karvahatuista on helposti jäänyt elämään monien ajatuksissa. Korjataan tätä mielikuvaa ja päivitetään samalla teknisempääkin tietoa 2000-luvulle. Peruukit ovat viimeisten vuosien aikana ottaneet ison harppauksen kevyeen ja luonnolliseen suuntaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sopivan kokoinen, omille kasvoille ja tyylille sopivaa peruukkia on lähes mahdotonta tunnistaa katukuvasta.

Erikoinen paradoksi onkin, että huonot peruukit huomataan ja hyvät onnistuneet jäävät ilman huomiota mutta tähän toki pyrimmekin.

Tärkein ominaisuus luonnolliselle peruukille on ehdottomasti keveys, tämä tekee hiuksista kasvavan hiusten kaltaisen ja mahdollistaa esimerkiksi erilaisten kampausten tekemisen. Edellytyksenä on ammattitaitoinen suunnittelu ja kampausmalleihin sopivat pohjamateriaali valinnat. Erilaiset pohjamateriaalit vaikuttavat hyvinkin paljon lopputulokseen ja hintaan, mitä enemmän käsityötä peruukissa on, sitä luonnollisemmaksi malli saadaan. Kuituhiusperuukissa hintaan vaikuttaa juurikin käsityön määrä, hiuksen pituudella ei ole juurikaan vaikutusta.

Muutamia poikkeuksia kuitenkin on:

  • Huomioitavaa on, että kaikki kampausmallit eivät välttämättä vaadi käsinsomintaa tai erikoisempia hienouksia toimiakseen luonnollisena peruukkina. Esimerkiksi häiveotsa on käytännössä aika turha mikäli peruukkimallissa on otsatukka joka peittää etuosan reunan.
  • Runsaat kampauksellisemmat tai kiharat hiusmallit ovat itsessään jo usein tuuheampia, joten peruukkia sovitettaessa ohuimmat mallit eivät välttämättä tule asiakkaalle edes kyseeseen.
  • Tyypillisesti suomalaiset hiukset on hiukan ohuempia mutta toki poikkeuksia on ja silloin peruukin tulee vastaa aikasempaa tuuheampaa hiusmallia

 

Yleisin vaihtoehto peruukkia hankittaessa on ns. vakiomallinen kuituhiusperuukki joista löytyy laaja valikoima, hintaluokkia useita ja saatavuus on HETI.

Seuraavassa käydään läpi minkälaisia vaihtoehtoja on saatavilla ja mitä se tarkoittaa käyttäjälle:

Nauhapohjainen kuituhiusperuukki häiveotsalla

  • Edullinen vaihtoehto
  • Uusissa malleissa moderneja yksityiskohtia
  • Toimii hyvin mikäli omia hiuksia jää peruukin alle

Nauhapohjaisessa peruukissa pohjamateriaali on toteutettu konetyönä eli hiukset ovat ommeltu hiusnauhoihin joista peruukki on muokattu kokoinaisuuksi. Useimmissa nauhapohjaisissa malleissa kuitenkin otsa ja päälaen pyörtyväinen on käsinsolmittu.

Nauhatekniikalla valmistetun peruukin hyvä puoli on edullisuus ja osa malleista toimiikin aivan loistavasti tällä pohjamateriaalilla. Mikäli alle jää omaa kasvavaa hiusta niin myös pohja pysyy paremmin paikoillaan hiusta vasten.

Hinnat: 200-270€

Edullisistakin 200-300€ hintaluokista löytyy luonnollisia ja toimivia malleja

Nauhapohjainen kuituhiusperuukki jakausmonolla

  • Hyvä hinta-laatu
  • Kevennetty jakausosa mahdollistaa kampauksellisuutta
  • Toimii hyvin mikäli omia hiuksia jää peruukin alle

Jakausmonofilamentilla tarkoitetaan päälaen osittaista käsinsolmintaa, tämä mahdollistaa jakauksen ja keventää peruukin ilmettä. Useisiin jakausmonolla valmistettuissa malleissa on myös otsa-osa (häiveotsa) käsinsolmittu.

Osittain käsinsolmittu päälaki keventää ja tuo luonnollisuutta lisää. Mikäli peruukkimalliin halutaan jakausmahdollisuutta niin tämä on edullisin vaihtoehto.

Hinnat: 260-320€

Osittain käsinsolmittu kuituhiusperuukki

  • Kevyt ja ohut
  • Mukavampi ihoa vasten mikäli hiuksia ei jää alle
  • Käsinsolmittu pääliosa mahdollista paremman muokattavuuden

Monofilament peruukeista puhuttaessa tarkoitaan usein juurikin kokonaan käsinsolmittua peruukin pääliosaa. Jokainen hius on yksittäin solmittu ohueen silkkimäiseen verkkoon, lopputulos on kevyt ja ilmava. Peruukin niska ja takaosa on nauhatekniikalla mutta otsaosa kevyellä häiveotsalla.

Kokonaan käsinsolmittu päälaki on käyttössä jo huomattavasti tavallisia nauhaperuukkeja kevyempi. Hiuksia voi kammatta vapaammin ja yleisilme lähempänä omaa kasvavaa hiusta.

Hinnat 360-440€

Kevyt osittain käsinsolmittu peruukki

Kokonaan käsinsolmittu kuituhiusperuukki

  • Mukava ja ilmava ihoa vasten
  • Kevyin ja luonnollisin lopputulos
  • Kokonaan käsinsolmittu pohja mahdollistaa parhaan muokattavuuden

Käsinsolmittu peruukki on nimensä mukaisesi kokonaan käsinsolmittu, kaikki hiukset ovat yksittäin solmittu kevyeen pohjamateriaaliin. Peruukki on kaikin puolin kevein mahdollinen. Lähes kaikissa käsinsolmituissa malleissa on myös häiveotsa joka korostaa luonnollisuutta entisestään.

Luonnollisin mahdollinen peruukkimalli, kuituhiusmateriaalin ansiosta jopa kevyempi kuin aitohiusperuukit.

Hinnat 410-490€

Käsinsolmittu kevyt peruukki

Peruukin monofilament-pohja ja häiveotsa

Peruukin lacefrontilla tarkoitetaan etureunassa olevaa hyvin ohutta ja pitsimäistä reunaosaa. Lacefront eli häiveotsa mahdollistaa hiuksen kampaamisen eri suuntiin esimerkiksi sivuille tai ylöspäin. Jokainen hius on yksittäin solmittu joten näkymä on todella luonnollinen ja kevyt.

Monofilament-pohja on verkkomainen ja hyvin ohut materiaali joka tekee pohjasta kevyen käyttää. Hiukset kiinnitetään pohjaan yksittäin solmimalla. Näkymä on läheltäkin katsottuna erittäin luonnollinen, koska iho pääsee kuultamaan luonnollisesti pohjamateriaalin läpi. Käytössä monofilament on hengittävä ja ilmava, moni käyttäjä kokeekin sen miellyttäväksi ihoa vasten.