Hiustenlähtö on tilannekohtaista

Naisten hiustenlähtö on ratkaistavissa, hiustenlähtö naisilla voi olla tilapäistä tai pysyvää

Kun hiustenlähtö alkaa, on päällimmäinen tunne yleensä huoli. Hiustenlähtöön vaikuttavat kuitenkin esimerkiksi geneettiset ominaisuudet, perintötekijät tai mahdolliset hoidot. Naisilla hiustenlähdön syyt voivat olla moninaiset. Ei ole myöskään tavatonta, että kova stressi tai jokin sairaus aiheuttaisivat hiustenlähtöä. Apua hiustenlähtöön on kuitenkin olemassa.

Syöpäpotilailla hiukset puolestaan lähtevät väliaikaisesti sytostaattihoitojen myötä, mutta kasvavat usein normaalisti takaisin hoitojen jälkeen. Muutkin lääkkeet voivat aiheuttaa tilapäistä hiustenlähtöä. Eräs yleinen syy hiusten harvenemiselle on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta asia kannattaa aina varmistaa lääkärin konsultoinnilla sekä laboratoriokokeiden avulla.

Perinnöllinen hiustenlähtö ei tapahdu välittömästi

Perinnöllinen hiustenlähtö alkaa yleensä 20 – 50-vuotiaana. Hiukset ohenevat ensin ohimoilta ja otsan hiusrajalta sekä päälaelta (tuloksena on ns. perinnöllinen hiustenlähtö). Kaikki hiustupet eivät kuitenkaan surkastu välittömästi, vaan otsalle ja ohimoille jää lyhyttä ohutta hiusta, joskus melko paljonkin. Hiusraja ei välttämättä vetäydy ollenkaan kuten miehillä, minkä johdosta hiustenlähtö voi olla melko huomaamatonta. Perinnöllinen hiustenlähtö tapahtuu usein pikkuhiljaa.

Apua hiustenlähtöön on saatavilla

Apua hiustenlähtöön on kuitenkin saatavissa ja ratkaisuja löytyy monenlaisia. Hiusextra Heinilä Oy:n valikoimista löydät muun muassa aidonkaltaiset peruukit valmiista mallistoista että mittatilaustyönä toiveidesi mukaan räätälöitävät aidot peruukit. Lisäksi valikoimamme kattaa miellyttävät naisten päähineet tanskalaiselta Christine Headwear -merkiltä; huivit, hatut ja turbaanit.

Olipa kyse sitten pysyvästä tai tilapäisestä hiustenlähdöstä, tilanteeseen on löydettävissä apua. sanoja poistetttu Nykyaikaisella peruukit ovat erittäin keveitä ja luonnollisia. sanoja poistettu Tyylikkäät mallit ovat leikattu viimeisimpien trendien mukaan, joten modernit peruukit soveltuvat hyvin myös tyylitietoisen käyttöön.

Peruukit ovat vain yksi vaihtoehtoinen apu hiustenlähtöön. Tarjolla on erilaisia hoitomuotoja ja lääkkeitä, jotka saattavat myös ehkäistä kaljuuntumista. Osassa tapauksista hoidot eivät kuitenkaan toimi. Helppo ja edullinen tapa peittää tilapäisestä hiustenlähdöstä aiheutunut kaljuuntuminen on kuitenkin hankkimalla laadukas ja aidonkaltainen peruukki. Tarjolla on monipuolinen valikoima erilaisia malleja ja vaihtoehtoja – tutustu rohkeasti.