Peruukin hoito

Aito- ja kuituhiusperuukkien hoito

Peruukin hoito on helppoa. Hoitamalla peruukkia oikeilla hoitotuotteilla ja ohjeilla saat hiukset pysymään luonnollisena sekä hyvännäköisinä koko käytön ajan. Tärkeintä onkin katsoa minkälainen peruukki on käytössä ja varmistaa siten oikeanlaisen hoito. Vaikka ulkonäöllisesti erot ovatkin nykyisin todella pieniä niin käytön kannalta aitohiusperuukin ja kuituhiusmallien erot korostuvat käytössä ja tämä toki näkyy myös pesu- ja hoitokäsittelyissä.

Peruukeille tarkoitetut hoitotuotteet pidentävät käyttöikää huomattavasti.

Aitohiusperuukin peseminen ja hoitokäsittely

Aitohiusperuukit ovat tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön ja monipuolisemman käytön vuoksi tarvitsevatkin jonkin verran enemmän huomiota myös hoidoltaan. Aitohius on materiaalina kestävää mutta mahdolliset lämpökäsittelyt kuivattavat myös peruukkihiusta. Onkin siis tärkeää huolehtia hiuksen oikeanlaisesta hoitoainekäsittelystä, jotta hius pysyy kiiltävänä ja kosteana, tämä ennalta ehkäisee todella tehokkaasti hiuksen kulumista.

  1. Suosittelemme, että aitohiusperuukki pestään omassa päässä tai tarvittaessa styrox/työpäässä. Huuhtele aluksi peruukki kauttaaltaan lämpimällä vedellä.
  2. Levitä shampoo hiuksen tyviosaan ja paina samalla kämmenellä peruukin pohjaan vasten, tämä kiristää hiusten solminnan ja pitää hiukset tiukasti paikoillaan. Huuhtoutuva shampoovesi pesee tavallisessa käytössä tarpeeksi pituuksia. Mikäli käytät muotoilutuotteita niin pese shampoolla myös hiuksen pituudet.
  3. Shampoopesun jälkeen kuivaa hius pyyhkeellä, tämä auttaa hoitoaineen tehokkaan imeytymisen. Levitä hoitoaine pyyhekuivaan hiukseen kauttaaltaan ja kampaa hius läpi harvan kamman tai harjan kanssa. Tämä varmistaa, että hoitoaine levittyy tasaisesti hiukseen. Muista myös niska-alueen hiukset!
  4. Anna hoitoaineen vaikuttaa noin 5-10 minuuttia ja huuhtele vain kevyesti. Usein vaaleat sävyt tarvitsevat enemmän hoitoa kuin tummat lyhyemmät mallit. Mikäli käytössäsi on esimerkiksi pitkä vaalea aitohiusperuukki niin suosittelemme katsomaan tapauskohtaisesti tarvitseeko hoitoainetta huuhdella pois juuri lainkaan. Mikäli hius jää pesun jälkeen kuivan oloiseksi niin jätä seuraavan pesun yhteydessä enemmän hoitoainetta hiukseen eli tee vähän kevyempi huuhtelu.
  5. Nosta peruukki kuivumaan peruukkitelineeseen tai jonkin telineen päälle jonka alta ilma pääsee kiertämään. Muista, että myös pohjamateriaalin pitää kuivua kauttaaltaan. Hiuksen kunnon kannalta olisi parasta antaa peruukin kuivua itsekseeen, vaikka yön yli. Föönaaminen hiustenkuivaajalla kuivattaa aina jonkin verran hiusta ja saattaa jättää pinnan pörröiseksi.

Sopiva pesuväli peruukeille on noin kerran viikossa, mikäli urheilet tai käytät paljon muotoilutuotteita niin pesu aina tarpeen mukaan.

Kuituhiusperuukin peseminen ja hoitokäsittely

Kuituhiusperuukit ovat todella helppokäyttöisiä ja hoidon puolesta yksinkertaisia käyttää. Kuituperuukkien muokkaaminen on rajallisempaa mutta helppouden puolesta voidaan sanoa, että hiusmalli pysyy pesusta pesuun. Yksinkertaisuudessaan kuituhiusperuukki laitetaan pesuveteen likoamaan ja nostetaan telineeseen kuivumaan, tosin köytössä on muutamia tärkeitä asioita, jotka kannattaa huomioida heti alusta alkaen. Mikäli sinulla on lämpöä kestävä kuituhiusperuukki, sen tehohoitaminen on myös todella tärkeää.

  1. Harjaa peruukki ennen pesua ja käännä nurinpäin.
  2. Laita astiaan haleaa vettä ja kuituhiuksen shampoota.
  3. Aseta peruukki likoamaan 5-10 minuutiksi shampooveteen.
  4. Huuhtele peruukki juoksevan veden alla. Tämän jälkeen laita puhdasta vettä astiaan kuituhiuksen hoitoaineen kanssa.
  5. Liota peruukkia hoitoainevedessä 5-10 minuuttia. Älä huuhtele hoitoainetta pois vaan aseta peruukki kuivumaan telineeseen. Tarpeen vaatiessa voit kuivata peruukkia pyyhkeellä painelemalla, mutta vältä hankaamista. 
 
Tutustu lämmönkestävän kuidun tehohoitoon mikäli peruukkisi on lämmönkestävää kuitua.